Sadun Sunnuntaivieras
- Autor: Vários
- Narrador: Vários
- Editora: Podcast
- Duração: 154:35:34
- Mais informações
Informações:
Sinopse
Sadun Sunnuntaivieraassa tavataan tuttuja musiikki-, viihde- ja urheilumaailman tähtiä. Iskelmän Iltapäivästä tuttu juontaja Satu Kotonen avaa haastateltavien elämää, uraa ja vie mukaan tähden arjen hetkiin.
Episódios
-
Sadun sunnuntaivieraana Abreu
28/04/2022 Duração: 39minAbreu 32v. haluaa tehdä asiat vahvasti omalla tavallaan, kuten esimerkiksi aikoinaan siirtymisen suomenkielisen musiikin tekoon. Levy-yhtiön puolesta nainen sanoo nauttineensa aina tukea ja luottamusta, vaikka myöntää olleensa räiskyvä sanakäänteissään ja valinnoissaan. Viisitoista vuotta sitten laulukilpailun kautta alalle päätynyt ABREU haluaa olla näyttämässä suuntaa nuoremmille naisille mm. siinä ettei kukaan ole täydellinen. Esimerkiksi tasa-arvoa, eläinten oikeuksia ja yksinkertaisesti asioista reilusti ääneen puhumisen kulttuuria peräänkuuluttava artisti julkaisi huhtikuussa ”Kaikki paitsi sydän” kappaleen ja hioo crewnsä kanssa keikkasettiä kesää varten.
-
Sadun sunnuntaivieraana Elastinen
21/04/2022 Duração: 30minElastinen viettää leikkisästi sanottuna 23. välivuottaan. Siviilissä mies on nyttemmin kolmen lapsen isä, vauhtia riittää ja arjen rutiinit ovat nousseet arvoonsa. Ela tunnetaan leveästä hymystään ja energiaa pursuavista keikoistaan. Fintelligensin myötä ura alkoi 90-luvun lopulla ja vuonna 2022 konkari haluaa tehdä ”aikuisen miehen räppiä” ja musiikkia tavalla, jota kukaan ei tee tässä maailmassa. Uusin kappale ”Hetken tässä kaikes on järkee” on miehen kolmas duetto Johanna Kurkelan kanssa.
-
Sadun sunnuntaivieraana Paul Elias
10/04/2022 Duração: 36minMuusikko Paul Elias myöntää halunneensa olla alun perin vakavasti otettava jazzmuusikko. Pohdintojen jälkeen mies sanoi kuitenkin kyllä pop-yhtye Satin Circusille, jonka myötä olivat likellä euroviisuedustuspaikkaa vuonna 2015. Kato kun mä meen – kappaleen alkuvuodesta julkaissut Elias oli mukana isosti otsikoihin nousseella Selviytyjät Suomi-kaudella viime vuoden lopulla.
-
Sadun sunnuntaivieraana Mikko Kuustonen
03/04/2022 Duração: 42minMikko Kuustonen on kaivosmiehen nuorin lapsi isosta sisarusparvesta ja sai levytyssopimuksen alle kaksikymppisenä, eikä oikein tiennyt mitä sillä tekisi. 11 soololevyä julkaissut, YK:n Hyvän tahdon lähettiläs, rakastettu laulaja-lauluntekijä ja TV-kanavien luottopakki on kirjoittanut itse omaelämäkerran, jonka väleissä kuullaan uusia biisejä nivoen miehen tarinaa yhteen.
-
Sadun sunnuntaivieraana Konsta Hietanen
22/03/2022 Duração: 39minKonsta Hietasen tietävät kaikki - lapsuuden tähteys on kulkenut miehestä puhuttaessa rinnalla aina ja nyt MTV:n suosikkisarja Salatut elämät on tehnyt Konstasta tutun kasvon. Aiemmin omakustanteena musiikkia julkaissut, trubaduuri- ja hääkeikkameiningillä esiintynyt Hietanen on julkaissut Miinat -kappaleen ison levy-yhtiön kautta ja tekee suurimmasta unelmastaan vihdoin totta. Siviilissä Konsta on suurperheen isä Päijät-Hämeestä ja hän on pelannut ammatikseen Veikkausliigassa jalkapalloa FC Lahden ja MyPan paidoissa. Nykyään leppoisammin ikämiessarjassa ja kentän laidalta futisjunnun isänä.
-
Sadun sunnuntaivieraana Jussu Pöyhönen (Suurlähettiläät)
06/03/2022 Duração: 43minIsoista radiohiteistä tunnetun Suurlähettiläät -yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Jussu Pöyhönen kertoo viimeisen kolmen vuoden aikana käyneensä ison prosessin läpi, johon liittyy mm. avioero ja armollisuuden opettelua. Vastikään Sydämessä matkustaja – soolobiisin julkaissut Pöyhönen uskoo kuitenkin, että nuoren miehen sisäinen ristiriita on lopulta ajanut musiikin pariin alun perin. Jussu Pöyhönen on myös tehnyt radiojuontajan töitä sekä valmistunut Complete Vocal Technique laulunopettajaksi.
-
Sadun sunnuntaivieras Hannele Lauri
27/02/2022 Duração: 57minNäyttelijälegenda Hannele Lauri tekee uransa ensimmäisen elokuvan pääroolin Johanna Vuoksenmaan elokuvassa 70 on vain numero. Lauri tunnetaan valovoimaisena ja rakastettuna Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijänä, josta hän jäi pois vuonna 2015. Töistään Spede Pasasen tallin elokuvissa ja TV-ohjelmissa nainen tunnetaan luonnollisesti kautta sukupolvien, mutta ei itse ole katsonut esim. Turhapuro-leffoja lainkaan. Siviilissä Hannelelle lapset ovat olleet aina kaikki kaikessa ja ruuhkavuosina äiti nauhoitti satuja kasetille poikiaan varten.
-
Sadun sunnuntaivieraana Lauri Ylönen (The Rasmus)
20/02/2022 Duração: 48minUMK-kisassa mukana oleva The Rasmus-yhtye perustettiin 90-luvun puolivälissä, kun Ylönen oli lukioiässä. Yhtyeen albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 5 miljoonaa ja keikkojen myötä ystäviä on Ylösellä ympäri maailman. Perhearkea Lauri viettää tällä hetkellä Honolulussa Havajilla. Euroviisuedustuspaikan tavoittelun myötä Lauri on ottanut myös elämänsä ensimmäiset laulutunnit.
-
Sadun sunnuntaivieraana BEHM
13/02/2022 Duração: 54minPäijät-Hämeestä kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä Behm teki alunperin kappaleita muiden artistien esitettäväksi päätyen levyttämään ne kuitenkin itse. Draamankaari viehättää -levy sai suuren suosion ja palkintosateen mm. Iskelmä Gaalassa 2021. Nainen kertoo tarvinneensa aikaa analysoidakseen ensimmäisen albuminsa saamaa suitsutusta. Moni pitää artistia eteerisenä ja vakavana, kuten hänen esittämänsä musiikki, mutta omien sanojensa mukaan siviilissä on hän kävelevä sirkus. Tuorein julkaisu Ethän tarkoittanut sitä enteilee seuraavaa albumia ja ensi kesänä Behm nähdään ensimmäistä kertaa Iskelmäfestareilla.
-
Sadun sunnuntaivieraana Tommi Läntinen
06/02/2022 Duração: 44min”Minä uskon sinuun Tommi!” sanoi Vallila Music Housen toimitusjohtaja, pitkäaikainen Läntisen ystävä Gabi Hakanen pari vuotta sitten, kun väkevästä rock-soundista tunnetulle Tommille aloitettiin uusine biisien työstäminen. Läntinen aloitti uransa 70-luvun lopulla bändihommissa, 90-luvulla miehen sooloura kiidätti hänet isojen yleisöjen eteen ja voimakkaaseen radiosoittoon. Vuonna 2022 Tommi Läntinen on mukana Suomen UMK-karsinnassa, julkaisee 10 vuoden tauon jälkeen sooloalbumin ”Elämä kantaa mua” ja on kiitollinen raittiuslupauksesta, jonka teki isänpäivänä 2012.
-
Sadun sunnuntaivieraana Simo Silmu
30/01/2022 Duração: 52minYölintu-yhtye perustettiin vuonna 1992, vuosikymmenen lopulla se nautti suurta suosiota keikkapaikoilla ja levyt myivät hunajaa. 30 vuotta myöhemmin Yölinnun keulakuva, vahvasti alkoholinhuuruisten, julkisuuteen ryöpsähtäneiden vuosien jälkeen, Simo Silmu 44v. on raitistunut, menettänyt ihmisen, jonka kanssa menestyksen vuodet sekä vaikeat ajat elettiin työkavereina, että veljinä. Uusin kappale Hauraus on vahvuutta enteilee uutta albumia.
-
Sadun sunnuntaivieraana Pepe Johansson
23/01/2022 Duração: 57minSadun sunnuntaivieraana Teleks-yhtyeen Pepe Johansson. Teleksin Siivet-kappale julkaistiin 20 vuotta sitten, mutta musiikkia on duon jäsenet tehneet aiemminkin. Markus Koskisen ja Pepe Johanssonin työnjako on selkeä - Koskinen tekee sanat ja Johansson sävelen. Teleks-yhtyeen lauluista on muodostunut isoja radiohittejä sekä ilmiöitä, kun legendaarisen Satuhäät TV-sarjan tunnariksi päätyi ”Elämäni viimeinen, elämäni rakkaus” ja Tuulilasin nurkkaan-kappaletta on lainannut Kipua-kappaleeseen Mikael Gabriel ja sen versioi uudestaan Lauri Tähkä. Siviilissä Pepe Johansson on intohimoinen triathlonisti.
-
Sadun sunnuntaivieraana Ria Kataja
16/01/2022 Duração: 32minNäyttelijä Ria Kataja ei syö enää mustaamakkaraa, mutta muistaa kaiholla syntymäkaupunkinsa perinneherkkua. Taivaan tulet- hittisarjan (2007-2014) myötä Ria koki TV:n voiman ja Lapin lumon. Pohjoisen jylhissä maisemissa kuvattiin tänä vuonna ensi-iltansa saava Skimbagirls-leffa, jossa Rialla pääosa yhdessä Anna-Maija Tuokon, Armi Toivasen ja Matleena Kuusniemen kanssa. Näyttelijätöiden vastapainona Kataja elää uusioperhearkea maalla Porvoossa ja on saunaterapeutti.
-
Sadun sunnuntaivieraana Linda Lampenius
09/01/2022 Duração: 37minLinda Lampenius esiintyi jo lapsuudessa konserteissa ympäri maailman viulistina. Suomessa naisen ympärille muotoutui hurmoksellinen Linda-ilmiö 90-luvun puolivälin jälkeen megajulkisuutena, siidereinä, kyykkyinä ja kansainvälisenä tähteytenä. Kesytön elämäni -kirjassa Linda avaa äitinsä sekakäyttöä, kokemaansa vähättelyä, parisuhdeväkivaltaa ja rankkoja syömishäiriötä, joista hän toipui vuonna 2007. Sadun sunnuntaivieras-ohjelmassa avataan koko kansan tunteman naisen maailmaa viidenkymmenen vuoden ajalta.
-
Sadun sunnuntaivieraana Erin
04/01/2022 Duração: 40minLaulaja-lauluntekijä Erin oli nelilapsisen perheen nuorimmainen, ja on viettänyt osan lapsuutta myös äitinsä kotimassa Irlannissa. Nuoruudessa Erin oli siellä kavereiden silmissä villi ja Suomessa laulua ja tanssia rakastava. Aikoinaan Nylon Beat -yhtyeeseen panostamista piti opinto-ohjaajallekin perustella. 2011 ilmestyi Erinin ensimmäinen sooloalbumi ja vuoden 2022 Erin aloittaa julkaisemalla ”nainen ja seksuaalisuus” aiheeseen liittyvän tilaustyökappaleen Anna mun rakastaa.
-
Sadun sunnuntaivieraana Renny Harlin
29/12/2021 Duração: 01h03minSuomen menestynein elokuvaohjaaja Renny Harlin kertoo olleensa lapsena jo ohjaaja leikeissä. Syksyllä julkaistu elämäkerta valottaa Riihimäellä syntyneen miehen uskomatonta taivalta Hollywoodiin ja Kiinaan. Tällä hetkellä Harlin on umpirakastunut mies, solmittuaan vastikään avioliiton Johannansa kanssa. Kaksikko kuvaa parhaillaan The Harlin’s TV-sarjaa Maikkarille ja toivoo perheenlisäystä.
-
Sadun sunnuntaivieraana Neon 2
12/12/2021 Duração: 35minIsoveljensä ansiosta Jussi Rainio päätyi koelaulamaan Rami Alangon bändille ja siitä se lähti. Neon 2- yhtyeen Polku-albumi täyttää ensi vuonna 30 vuotta, Jussin ja Ramin ystävyys on kestänyt megasuosion lisäksi hiljaiset ajat. Uusin kappale Pieninä palasina vedettiin levytysstudiossa kerralla purkkiin.
-
Sadun sunnuntaivieraana Krisse Salminen
06/12/2021 Duração: 55minKoko kansan tuntema stand up-koomikko, näyttelijä Krisse Salminen aloitti komiikan kursseilla 2000-alussa. Krisse on uransa aikana leikkinyt Barbeilla telkkarissa, häntä on kyyditty poliisisaattueessa läpi Helsingin Suomen euroviisujen kotikisojen aikaan ja Salmisen tähdittämä Siskonpeti-komediasarja on palkittu useilla Kultaisilla Venloilla. Siviilissä Krisse on kahden lapsen äiti, jolla on valokuvamuisti. Loppuvuodesta 2021 Salminen oli mukana Suomen komediateatterin Juhlakunnossa-revyyssä.
-
Sadun sunnuntaivieraana Eero Ritala
28/11/2021 Duração: 01h49sNäyttelijä Eero Ritala nähdään C-Moren lääkärin roolissa Pahan väri-rikossarjassa, joka käsittelee suomalaisia tunnettuja sarjamurhia. Ritala on voittanut urallaan miespääosa jussin elokuvasta Kulman pojat. Näyttelijäntyön ohessa Ritala tekee myös DJ -hommia ja valitsi aikoinaan tietoisesti olevansa mukana Putouksessa vain yhden kauden.
-
Sadun sunnuntaivieraana Niina Lahtinen
21/11/2021 Duração: 01h17sNäyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja Niina Lahtinen kasvoi Riihimäen nuorisoteatterissa. Sen myötä elämään tulleet ystävät ja työkaverit kuten Janne Kataja ja Jukka Kuronen ovat edelleen sitä porukkaa, jonka kanssa Lahtinen viettää myös vapaa-aikaansa. Siskonpeti – komediasarjan alkuräjähdys tapahtui Niinan kotona, keittiönpöydän äärellä ja sarja on koko tekijäporukalle suuri ylpeydenaihe. Loppusyksystä 2021 Lahtinen nähdään Suomen komediateatterin Juhlakunnossa-revyyssä yhdessä mm. Krisse Salmisen, Antti-Tuomas Heikkisen ja Kiti Kokkosen kanssa.