Maailmanpolitiikan Arkipäivää

Miten onnistuu humanitaarinen apu, kun kriisit politisoituvat?

Informações:

Sinopse

Gazassa yli viisi kuukautta jatkunut sota on ajanut siviilit nälänhädän partaalle. Avustusjärjestöjen mukaan Israel tarkoituksellisesti vaikeuttaisi avun perillemenoa. Avustusrekkoja pääsi helmikuussa Gazaan keskimäärin sata päivässä, kun tarve olisi 500–600 rekalle. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kysytään humanitaarisen avustustyön asiantuntijoilta, miten onnistuu avustustyö politisoituneissa konflikteissa. Norjalaisen Norwegian Refugee Council -avustusjärjestön johtaja Jan Egeland arvostelee Suomea ja Ruotsia YK:n alaisen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n rahoittamisen keskeyttämisestä. Hänestä Suomi ja Ruotsi peesasivat päätöksessä Yhdysvaltoja ja uskoivat kritiikittä Israelia. Israelin mukaan UNRWA:n työntekijöistä 12 olisi osallistunut Hamasin lokakuiseen terrorihyökkäykseen. Suomi päätti maaliskuussa, että meneillään olevista selvityksistä on saatu riittävästi tietoa tuen jatkamiseksi. Ohjelman on toimittanut Paula Vilén. Äänitarkkailijana on Juha Hjelm. Tunnusmusiikki: