Maailmanpolitiikan Arkipäivää

Kannattaako tallettaa biopankkiin - syöpään etsitään apua perimästä

Informações:

Sinopse

Suomessa ja maailmalla etsitään keinoja vakavien sairauksien varhaiseen havaitsemiseen. Biolääketieteessä selvitetään näytteiden avulla muun muassa sitä, miksi Euroopassa yleinen syöpä on harvinaisempi Afrikassa. Tutkimustietoa saadaan biopankkien näytteistä. Polrtugalissa biopankit ovat osa kehitysyhteistyötä. Portugalin ja entisten siirtomaiden yhteys on edelleen tiivistä myös lääketieteessä. Lissabonissa sijaitsevan biopankin tutkijat selvittävät, että biopankkien näytteiden avulla saatiin tietoa muun muassa koronarokotteiden tehosta. Islannissa asukkaiden vapaaehtoisia näytteitä sisältävä biopankki meni konkurssiin yleisen talouskriisin seurauksena 2000-luvulla, Nyt virheistä on tutkijoiden mukaan opittu ja valvontaa tiukennettu. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman on toimittanut Erja Tuomaala. Tuottaja on tuottaa Paula Vilén. Äänitarkkailijana on Juha Hjlem. Tunnusmusiikki: Petri Alanko, kuva: Tuuli Laukkanen/Yle.