Huomenta Ruotsi

Aamun vieraalla leikkaa hyvin

Informações:

Sinopse

Tiistain aiheita: - Silmälääkärillä saattaa olla kiire tauolla, mutta silmää leikatessaan hänellä ei ole kiirettä. Silmäleikkauksiin erikoistunut Aamun vieras, tohtori Annemari Koivula pitää jokaista silmää yksilönä, johon hän keskittyy antamatta minkään ulkopuolisen tekijän häiritä työtään - Ruotsin akatemian kalenteriin hyväksymää Ruotsinsuomalaisten päivää vietetään ensi kertaa virallisesti tänä vuonna helmikuun 24. päivänä. Tuolloin myös Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta julkistaa perinteisesti, mikä kunta saa vuoden parhaan ruotsinsuomalaisen kunnan tittelin. Koska tittelin sai edellisvuonna Boråsin kunta, tapahtuu julkistaminen tällä kertaa Boråsissa - Sisuradio seuraa syksyn valtiopäivävaaleihin asti kuutta eri perhettä ympäri Ruotsia. Tast-Lahden insinööri-eläinlääkäri perhe on vaaliperheemme Uppsalassa - Tukholmassa maaliskuun loppussa pidettäviin Tarinakilpailuihin etsitään lisää osallistujia - Pajalan Muodoslompolon kylä on monta kymmentä vuotta kärsinyt poismuutosta - Aamun visa Tiistaiaamun juon