Kielipuoli

#Kielipuoli selvittää ravisanoja: kuolemanpaikasta voittajanesittelyyn.

Informações:

Sinopse

Raviurheilulla on omat terminsä, kuolemanpaikkaan ei kukaan tahdo, voittajanesittelyyn menisi kuka vain, kertoo ravivalmentaja Sami Saarela. Pohjoismaisen raviurheilun suurin juhla Solvallan Elitloppet sijoittuu vuosittain toukokuun viimeiseen sunnuntaihin. Ravivalmentaja Sami Saarela osallistuu Elitloppet-sunnuntain kisoihin. Hänen kanssaan ruodimme ravialan sanoja. Mitä tarkoittaa ahdistaminen ja mitä on voittajanesittely ja miksi kukaan ei halua joutua kuolemanpaikkaan. Kielentutkija Heini Lehtonen Helsingin yliopistosta odottaa, että myös maahanmuuttajataustaiset ihmiset ryhdytään hyväksymään suomenkielisiksi Suomessa. Hän on tutkinut nuorten kieltä itä-Helsingissä, jossa on kohtalaisen paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Kun Suomi itsenäistyi ja valtiomuodoksi valikoitui tasavalta niin itsenäistä tasavaltaa johtamaan valittiin presidentti. Minkä takia päädyttiin juuri tähän nimitykseen, sen selittää kielenhuoltaja Tarja Larsson. Uusista ja vanhoista uudissanoista Suomen itsenäisyyden aikana kert